Ei tästä kaupungista saa yhtään lähdöntunnelmaa

Juu ei täs oikee mitää. Tai on mulla. Nyt ei suju teksti. Koitan ny kertoo nää mieltäpainavimmat jutut täs. Ekaks, oon töissä ollu ny kolme päivää, ihan mukavaa on ollu, ei oo liian rankkaa, muttei tylsääkään. Vanhusten kans on kiva oleskella, viedä niitä ulos, lukee niille lehtiä ja muuten vaan kysellä vointia. Keittiöhommatkin on ihan jees ku mulla on työkaveri siellä kokoajan auttelemassa, eli ei oo hirveen huono työ, päivät on vaan ehkä vähän turhan pitkiä. Ajan kokoajan melkein skootterilla ojaan aamusin, oon niin hirveen väsyny. Pitäs oppia heräämään puol seittemältä, on vaan vaikee saada silmät auki ja ponkasta ylös sängystä, mut hyvin mä oon tähän asti selvinny. Ja kohta onki onneks jo viikonloppu!
Joo sit toine asia on painanu mun mieltä tosi paljon ja itkettäny; mun varavaari kuoli syöpään kaks päivää sitten. Syöpä sillä oli todettu tammikuussa, eli kauaa ei annettu enää elinaikaa, puol vuotta. Ihan kauheeta. Ollaan perheen kesken itketty kilpaa ja oltu hiljaa vaan, oon koittanu saada tuolta kavereiden luota muuta ajateltavaa. Kuolema on aina rankka paikka, nyt se vaan kolahti tosi kovasti, oli se kuitenkin sen verran mulle läheinen ihminen. Levätköön rauhassa.♥
Mutta joo, porukat lähtee huomenna johki reissuun ja isoveikka tyttiksensä kera tulee meille mua vahtimaa. Isi tuo huomenna bensaa mopoon ja vähän rahaa, jos sitä joku viikonloppu menis taas viihteelle. Mut sen näkee sitten. Harvoin kukaan edes muuten lukee näitä tekstejä, mutta kiitos kaikille ketkä tän tekstin on lukenu ja vaikka muistanukkin mua tuolla kommenttiboksissa. Ootte rakkaita ja piristätte mun päiviä kummasti sieltä ruudun toiselta puolelta! Nyt suunnittelen unia, huomenna on taas aikanen herätys.
En oo muuten kuvia ottanu, joten tässä on jotai sälää pari kipaletta, ettei ihan tekstitäytteinen postaus tulis. Kiitos ja hei.