ingenting jag säger spelar längre någon roll

Ei kuulu oikeen mitään erikoista taaskaan, oon kuunnellu ja fiilistelly Veronica Maggioo, mietiskelly ja nauttinu kavereiden seurasta koulussa ja koulun jälkeen. Kouluun on kiva mennä kun tietää että siellä on kavereita. Siellä on aina joku, kelle mennä juttelemaan ja kertomaan fiiliksistä. Aina joku, kuka osaa naurattaa sua jos harmittaa ja viedä ajatukset pois pahoista ajatuksista. Mä tykkään mun koulusta. Mä tykkään Tampereesta. Mä tykkään joskus mun kodista, mutta melkein aina mun huoneesta, koska se on mun turvapaikka. Joskus tykkään musta itsestäni, joskus en. Tykkään mun musikaalisuudesta ja siitä kun voin vaan soitella mitä lystää. Välillä tykkään harmonikan soitosta älyttömästi, välillä en. Pianonsoitosta tykkään kovasti. Pidän siitä, kun voi kääriytyä talvitakkiin ja lämpimään kaulahuiviin. Pidän siitä kun voi tunkea villasukat Consseihin, tai siitä että voi koulumatkalla ostaa kahvin Mäkkäristä. Pidän filosofian tunneista kun siellä saa ajatella, ja kemiasta kun siellä on kavereita joiden kanssa pahistella takapenkillä.  Tykkään erityisesti arjesta, vaikka yleensä aina vihaankin sitä. Mulla on osittain helpottunut olo, osittain vaivautunut ja epätietoinen. Vielä on paljon selvitettäviä asioita ja harjoteltavia juttuja, mutta toivon mukaan kaikki järjestyy vielä joskus.