maanantai 6. elokuuta 2012

nämä ajat eivät ole meitä varten

Rupesin nostalgioimaan kaverin kanssa mesessä, joten nyt saa Korkeasaaripäivittelyt odottaa! Läheteltiin mesessä toisillemme kuvia yhteisistä muistoista ja siitä vuodesta kun tavattiin. (Tekin näette mut pikkuteininä!) 
Vitsi kun sillon kaikki oli nuorena niin helppoa. Pysty vaan mennä ilman huolen häivää murehtimatta. Oli niin helppoo. Kaikki oli valmiina. Sit kun sitä ikää alko tuleen teiniks asti, niin heti alko tuleen draamaa. Pitää verrata itseään muihin, pitää riittää. Pitää suorittaa kokoajan ja jatkuvasti. Ihmiset puserretaan paineen alle ja pidetään siellä. Pitää, pitää ja pitää tehdä asioita oikein, jotta saa seuraavan tehtävän. Kokoajan eletään samassa oravanpyörässä, jossa on tehtäviä tehtävän jälkeen ja sen vaikeustaso riippuu tekijästä.
Mistä tää kaikki vaikeus sit johtuu? Miks lapsena on niin huoletonta? Miks tästä elämisestä tehdään niin hemmetin vaikeeta? Miks ei voi olla helppoo? Miks kaikki jutut paisuu ihan äärimittoihin, jos ne sais selvitettyä helpomminkin? Miks ei voi vaan antaa olla? 
Tänään mä pysähdyin miettimään, et tollon nuorempana oli helpompi olla oma ittensä, ei ollu paineita ja sai olla millanen huvittaa. Kukaan ei komentanu ja odottanu sun suorittavan kokoajan elämääs eteenpäin. Sai nauraa huolettomasti huonollekkin vitsille ja kuunnella mitä biisejä halus. Sai lapsettaa oikein luvan kanssa. Missä nää luvat on nyt, vai tarviiko niitä lupia ylipäätään? 
Mun yks kaveri puhu mulle Facebookissa, miten pitäis hyväksyä itsensä ja uskoa siihen mitä on. Ei oo pakko olla paras kaikessa, eikä todellakaan tarvii olla kaikkien suosikki. Pitää ensin pitää itsestään, ennenkuin voi pitää muista. Arvostaa itseään, arvostaa muita. Pitää olla sinut sen asian kanssa, mikä itsessä ärsyttää eniten, ennenkuin kykenee pitämään niistä vähemmän ärsyttävistä jutuista. Seistä itsensä takana. Jos pitää itsestään, muutkin kyllä pitävät. Ja jos ei pidä, niin silloin just sitä ihmistä ei oo luotu sua varten. Ei kaikkia voi rakastaa, eikä kaikista tarvii tykätä, mutta itseään pitää pystyä arvostamaan.
Alan kuullostaa niin sekavalta, et ois varmaan aika päättää tää kirjottelu tähän, ennenku tulee ihan överioutoo tekstiä. Kuvat ainakin on jo ihan kuin sekametelisoppaa! Lapsuus oli ihanaa aikaa, toivottavasti aikuisena elämisessäkin löytyy niitä hyviä puolia. Tai varmasti niitä löytyy, kun vain osaa etsiä ja arvostaa pientäkin positiivisuuden murua!:)
Pitäkää huoli itsestänne:)

People change, things go wrong, but just remember, life goes on!

6 kommenttia:

  1. Anonyymi6.8.12

    oon miettiny ihan samaa ja oon tullu tuloksee et vaikka täs ny kasvaa aikuiseks tai ainaki yritetää ni pitäs yrittää säilyttää just lasten kyky iloita asoist ja olla välittämättä muitten mielipiteist :)

    sait muuten uuden lukijan vaikka luenki anosti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. just niin! oikeella asenteella ja just sillä aitoudella pääsee jo pitkälle:)
      oi kiva ku ryhdyit lukemaan!:)

      Poista
  2. kirjotat tosi sujuvasti ja kivasti :)

    VastaaPoista
  3. Voi fanni! ♥ kuule lapseillaan vielä monta vuotta! ei se niin kiire oo kasvaa aikuiseks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tottakai! me lapseillaan yhdessä vielä mummoinakin ♥:D

      Poista